Pariisi - elokuu 2009
Tämä Pariisin reissu olikin varsin ikimuistoinen, sillä se sisälsi hyvin pian tämän kuvan ottamisen jälkeen myös tutustumiskäynnin paikalliselle päivystyspoliklinikalle. Kyseinen reissu oli toinen kertani Pariisissa, minkä myötä toimin turistioppaana mummolleni ja hänen kahdelle siskolleen (jep - ei ikinä enää tällä porukalla!). Elokuu 2009 oli ihan superlämmin - Pariisissakin oli päivisin varmasti yli 25 astetta lämmintä, ja jostain ihmeellisestä syystä meillä ei ollut juomista mukana vaikka lähdimme kävelemään Seinen rantaa pitkin maisemia ihaillen.
No, siinähän kävi sitten niin, että toinen mummoni siskoista yhtäkkiä kellahti kumoon - suorilta jaloilta, turvalleen (onneksi nurmikolle). Ilmeisesti kompastui väsyneenä nupulakivikadulla. Tämähän luonnollisesti aiheutti paniikin muissa kanssamatkustajissani, ja he vaativat soittamaan ambulanssia paikalle, ettei vaan olisi mummeli päätään lyönyt. Minä luonnollisesti olin myös ainut kielitaitoinen porukassa. Niin taitava ranskankielentaitaja en suinkaan ollut, että olisin voinut soittaa itse ambulanssin, vaan pysäytin ohikulkevan miehen, joka onnekseni puhui englantia ja suostui soittamaan ambulanssin paikalle. Potilashan oli siinä ajassa jo aivan tokeentunut eikä olisi millään halunnut ambulanssia paikalle (itse allekirjoitin asian täysin), mutta niin se vaan sitten saapui paikalle.
Ambulanssin henkilökunta ei puhunut sanallakaan englantia - ainoastaan ranskaa, joten onnekseni lanssin soittanut mies suostui tulkkaamaan tapahtuneen ranskaksi ja mummo kärrättiin kyytiin. Lanssipojat eivät olisi suostuneet ottamaan minua kyytiin, mutta kun sain sönkättyä, että olen porukan ainut kielitaitoinen, myöntyivät he sitten. Minä siis hyppäsin ambulanssin kyytiin kohti tuntematonta ja jätin kaksi kielitaidotonta mummelia Pariisin keskustaan kartan ja hotellin osoitteen kanssa ja käskin etsiä taksin.
Matka sairaalaan kesti ikuisuuden, ja oli aikamoista höykyytystä kapeilla nupulakivikaduilla. Onneksi ei sentään vilkut päällä menty... Mummoni sisko oli tapahtuneesta jo hieman nolostunut, ja olisi varmaan halunnut perua koko homman, mutta se nyt ei enää ollut mahdollista. Kun lopulta pääsimme perille ja mummeli vietiin paareilla jonkinsortin odotusaulaan, jossa vieressä makasi mies joka paikka veressä, alkoi mummelin vaivat tuntua hieman vähäpätöisiltä. Odottelimme yllättävän vähän - ehkä puoli tuntia - kunnes pääsimme jonkin sortin triage-huoneeseen arvioitavaksi.
Tässä huoneessa oli n. kymmenen henkilökunnan jäsentä, joista yksi puhui auttavasti englantia. Minä sitten yritin sönkätä tapahtunutta englanti/ranska-yhdistelmällä ja samalla tulkata mummelille ohjeita, mitä henkilökunta halusi. Visiitti huoneessa oli lyhyt ja pääsimme jälleen odottamaan - ilmeisesti lääkäriä. Joka muuten ei myöskään puhunut englantia kuin muutaman sanan. Hän olisi silti sinnikkäästi halunnut tutkia mummelin ihan kahden kesken, mutta lopulta sain suostuteltua ottamaan minut mukaan - koitin toistella, että kun tämä rouva tässä puhuu vain suomea!
Lopputulos: laastari polveen ja otetaanpas sitten rauhassa loppuloma. Ei kuvattu päätä, ei otettu labroja, ei tehty oikeastaan yhtään mitään, mutta varmaan vakuutusyhtiö sai kivan laskun. Lähdettiin kävellen päivystyspolin ulko-ovesta pihalle ihmettelemään, että mihin ihmeeseen oltiin jouduttu. Koko sairaalaa ei löytynyt yhdeltäkään kartalta, ja tuolloin elettiin aikaa, jolloin älypuhelimien netti ei ollut riittävän hyvä ulkomailla karttojen striimaamiseen. Onneksi läheltä löytyi taksi, ja päästiin takaisin hotellille, jonne nämä kaksi muutakin sankaria olivat tiensä löytäneet.
Eikä tässä vielä kaikki - mutta kerron lisää sitten seuraavassa Pariisi-aiheisessa postauksessa. Mutta mitä tulee tähän kuvaan; kuvassahan on Place du Trocadéro sekä Palais de Chaillot.
Lähetä kommentti