Kun reissusuunnitelmat muuttuvat

tiistai 21. marraskuuta 2017


Olen reissaajana yleensä melko suunnitelmallinen ihminen. Jo pidemmän aikaa, minulla on ollut tapana ostaa hyvissä ajoin ennen reissua matkakohteen matkaopas sekä A5-kokoinen vihko, jonne sitten kirjoittelen kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Yksi oleellinen osa reissun suunnittelua on myös tuon vihon täyttäminen. Yleensä sinne tulee nähtävyyksien osotteita, listaa matkalaukun sisällöstä, budjettisuunnitelmaa ja mitä nyt mieleen juolahtaa. Viime aikoina vihkoni ovat käyneet entistä koristelmallisemmiksi bullet journal-innostukseni myötä.

Samalla kun täytän vihkoani, yleensä suunnittelen hieman reissuani. Tykkään buukata etukäteen pääsylippuja nähtävyyksiin, joihin voi ilman etukäteislippua joutua odottamaan tunteja - esimerkiksi Berliinin TV-torni oli yksi näistä kohteista, joihin etukäteen hankittu lippu todella nopeutti sisäänpääsyä! Tällainen toimintatapa kuitenkin lisää suunnitelmallisuutta ja samalla rajoittaa kohteeseen menon tiettyyn päivään ja kellonaikaan. Toisaalta hyvä - toisaalta huono; tällainen käytäntö ei ehkä sovi ex-tempore-matkailijalle, mutta kaltaiselleni järjestelmälliselle reissusuunnittelijalle sen sijaan sopii.

Voimme todeta, että olen ylläolevan perusteella myös hyvin säntillinen reissaaja.


Entä sitten kun suunnitelmat menevät täysin uusiksi? Niin minulle nyt kävi tulevan Amsterdamin reissun suhteen. Aiemmin suunnitellut tekemiset ja näkemiset pitää miettiä uudelleen, ja majoituskin täytyy vaihtaa. Alkuperäinen suunnitelma oli matkustaa irlantilaisen nettitutun kanssa - hän olisi lentänyt kohteeseen Dublinista, minä Helsingistä, ja olisimme tavanneet paikan päällä. Olimme varanneet majoituksen, joka oli maksettu minun luottokortillani, sekä suunnitelleet kaikenlaista muuta ohjelmaa reissun ajaksi. Onneksi emme olleet kuitenkaan ostaneet mitään muita pääsylippuja tai matkakortteja.

Homma lähti lapasesta kun pyysin häntä maksamaan minulle oman osuutensa majoituksesta. Lienee turha mainita, että tämä 32-vuotias mies paljastui aivan täydeksi sekopääksi, mistä olen toisaalta kiitollinen. Onneksi juttu selvisi nyt, eikä reissun päällä. Ja mikä parasta, pystyin perumaan majoituksen, ja sain vielä rahatkin takaisin.

Nyt kuitenkin koittaa uusi jännitysmomentti, sillä minä lähden reissuun ypöyksin. En ole reissannut koskaan täysin yksin ulkomailla - olen aina ollut matkakohteessani jonkun seurassa, vaikka olisinkin kierrellyt kaupungissa itsekseni. Yritin toki kysyä matkaseuraa Amsterdamiin, mutta lyhyellä varoitusajalla kiinnostuneiden lista oli olematon. Päädyin siis varaamaan majoituksen ainoastaan yhdelle hengelle ja lähtemään reissuun omassa seurassani. Täytyihän se tämänkin päivän joskus koittaa.

Pakko kuitenkin myöntää, että hieman jännittää. En epäile hetkeäkään, ettenkö pärjäisi reissussa, mutta onhan se nyt jännää tehdä uusi aluevaltaus! Hyviä yksinmatkustelun vinkkejä otetaan siis avoimin mielin vastaan! Ehkä eniten kuitenkin odotan sitä, että tämän (toivottavasti onnistuneen) reissun myötä luultavasti pystyn sitten jatkossakin reissaamaan yksin, mikä rajoittaa entistä vähemmän reissusuunnitelmien tekoa.

Saa nähdä, miten käy! Tulen varmasti jakamaan kokemuksiani blogiin, jahka saan kuvia reissun jälkeen käsiteltyä. Mitään reaaliaikaista päivittelyä ei tule tapahtumaan, sillä en ota kannettavaa tietokonetta lähes koskaan mukaan reissuun (läppärini kelpaisi lähinnä verkkopainoksi).

Mitenkäs te yksinmatkustaneet lukijat - miten olette kokeneet reissaamisen itsekseen? Onko se ahdistavaa vai vapauttavaa? 

Postauksen kuvat ovat Tukholman reissulta, vuodelta 2016. 

2 kommenttia

  1. Minä oon viime aikoina matkustanut yksin ja yleensä tykkään siitä. Oon tykännyt asua hostelleissa budjetin ja toisaalta myös niistä helposti löytyvän juttuseuran takia. Viimeiset neljä reissua ulkomaille oon tainnut tehdä yksin. Viime reissulla jostakin syystä kaipasin reissuseuraa ja ajattelin, etten lähde reissuun ennen kuin on reissuseuralainen tiedossa, mutta jotenkin kummasti oon taas suunnittelemassa reissua ilman kaveria. Välillä mietin, osaisinko enää matkustaakaan seurassa :) Kivaa Amsterdamin reissua sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Hostellit ilmeisesti oliskin hyvä valinta yksin matkustavalle, mutta nyt Amsterdamissa majoitun kuitenkin yksityisen asunnossa AirBnB:n kautta kun se selkeästi oli rahallisesti paras tarjous. Hostellit näemmä ovat jo tällaiselle mattimyöhäiselle törkeän kalliita. Harkitsin myös sohvasurffausta, mutta harva tiesi tähän aikaan menoistaan. :D

    Toivon itsekin, että tämä yksin matkustaminen olisi nyt se, mitä olen kaivannut! Kaikki viimeisimmät matkaseurat eivät ole aina olleet ihan onnistuneimpia...

    VastaaPoista

Viimeisimmät Instagram-postaukset

© High Hopes. Design by FCD.